SUVUN HISTORIA
Bomba- Bombin suku on vanha suojärveläinen suku. Varhaisimmat
merkinnät suvusta löytyvät 1600- luvulta. Tiedossa olevat suvun asumisen
vaiheet sijoittuvat kaikkiaan neljän vuosisadan ajan Suojärven alueelle. Osa
suvusta asettui pysyvästi Suojärven Kuikkaniemeen 1700-luvulla.
Bomba-Bombin suku lienee tunnettu erityisesti Kuikkaniemeen rakennetusta
Bomba-talosta. Sen rakennutti vuonna 1855 Jegor Bomba ainoalle pojalleen
Dimitrille. Karjalaisen talo-tyypin mainittavin edustaja lienee ollut juuri Bomba-talo.
Pituutta talolla oli 24 metriä ja leveyttä 10 metriä. Huoneita talossa oli
kaikkiaan 25. Hirsistä yhden kesän aikana rakennettu talo hopeoitui ajan myötä
niin, että kimmeltäessään auringon valossa se oli vaikuttava näky.
Dimitri sai puolisonsa Matronan (os. Jakoljef) kanssa
kaikkiaan kuusi lasta- viisi poikaa ja yhden tyttären. Parhaimmillaa talon
ruokakuntaan kuului 28 henkeä. Dimitri ukin kuoltua 1915 ja perheiden kasvaessa
maat jaettiin ja osa vekjeksistä rakensi oman talonsa päätalon läheisyyteen.
Lopulta 1934 talo päädyttiin purkamaan. Suku kävi neuvotteluita talon
siirtämisestä Helsingin Seurasaareen, mutta sopimukseen asiassa ei päästy.
Bomba- talo koki uuden `tulemisen´, kun Suojärven
pitäjäseuran pitkäaikainen hanke toteutui vuonna 1978 ja Nurmeksessa vihittiin
käyttöön rekonstruktio vanhasta Bombasta.
BOMBA - BOMBIN SUKUSEURA
Bomba- Bombin sukuseura on perustettu vuonna 2007 Kuopiossa.
Sukuseuran nimeksi valikoitui Bomba- Bombin sillä molemmat sukunimet ovat olleet käytössä suvun piirissä.
Aktiivisia jäseniä sukuseurassa on tällä hetkellä 40- 50 henkilöä.
Sukuseura järjestää sukutapaamisen yleensä kerran vuodessa. Vuonna 2017 sukuseuramme täyttää 10 vuotta. Sukuseura on tilannut sukututkija Tuula Kiiskeltä suvulle virallisen sukututkimuksen ja tavoitteena on saada se valmiiksi 10- vuotistapaamiseen mennessä..
Aktiivisia jäseniä sukuseurassa on tällä hetkellä 40- 50 henkilöä.
Sukuseura järjestää sukutapaamisen yleensä kerran vuodessa. Vuonna 2017 sukuseuramme täyttää 10 vuotta. Sukuseura on tilannut sukututkija Tuula Kiiskeltä suvulle virallisen sukututkimuksen ja tavoitteena on saada se valmiiksi 10- vuotistapaamiseen mennessä..